Kuolema kilparadalla – tie tähtiin

Kuolema kilparadalla – tie tähtiin

Moottoriurheiluun liittyy traagisuus. Kuolemantapaukset ovat liittyneet osana moottoriurheilijan elämään. Joko vierestä on kuollut kilpailijoita tai sitten kohtalo osuu itselle. Kenelle se nalli napsahtaa – venäläisen ruletin teemaa siteeratakseni.

Rock-maailmassa legendaarista on ollut kuolla elämäntapansa seurauksena 27-vuotiaina.

Moottoriurheilu ei tunne tiettyä ikää, mutta lukuisia legendoja on kuollut moottoriurheilun kautta onnettomuudessa. Eräs vähemmälle huomiolle jäänyt oli James Dean, joka kuoli Porschellaan matkalla kilpailemaan autollaan.

Monelta suurelta tähdeltä on meinannut lähteä henki moottoriurheilussa. Michael Schumacher joutui pahaan onnettomuuteen formuloissa, mutta kohtasi vakavimman onnettomuutensa ollessaan laskettelemassa. Miestä kiehtoi vaaralliset tilanteet ja vauhti. Hän hyppäsi hurjia määriä laskuvarjolla ja muutenkin viihtyi adrenaliinia tuottavien harrastusten parissa. Häneltä meni terveys melko harmittoman oloisessa lasketteluonnettomuudessa.

Suomalainen formulakuski Mika Häkkinen ajoi myös vakavan onnettomuuden ja muistona siitä hänellä on edelleenkin hieman vino hymy. Hänkin kävi kolkuttelemassa kuoleman portteja.

Suurin legenda, joka kuoli vuonna 1994, kesken suurten kisavuosien oli Ayrton Senna. Hänen maineensa ei ollut mikään killtokuvamainen, mutta kuolema teki hänestä suuren legendan.

Juuri Sennan kuolema vaikutti osaltaan siihen, että formuloiden turvallisuuteen piti panostaa enemmän. Yleisö ei todellakaan enää halunnut lisää huonoja uutisia. Kenties aikaisemmin juuri kuolemanvaara oli osaltaan nostanut moottoriurheilun suosiota. Yleisö jopa saattoi haluta todistaa paikan päällä mahdollisia tragedioita.

Suomalaisista suuruuksista henkensä menetti moottoripyöräkilpailuissa Monzan radalla vuonna 1973 Jarno Saarinen. Hän oli ensimmäinen suomalainen moottoripyöräilyssä maailmanmestaruuden saavuttanut kilpa-ajaja.