Moottoriurheilu ja pahikset

Moottoriurheilu ja pahikset

Moottoripyöräily oli kansan huvia jo 1900-luvun alkupuolella. Sitä ennen ihmiset olivat perustaneet myös polkupyöräilyyn keskityviä järjestöjä. Sellaisilla ei varmaankaan ollut mitenkään hurja maine. Tehtiin retkiä ja ajettiin letkassa paikasta toiseen.

Toinen maailmansota ja sitä seurannut Korean sota olivat jonkinlainen käänne. Yhdysvalloissa nousi kapinallinen nuorisokulttuuri. Marlon Brandon elokuva Wild One (Hurjapäät) ilmestyi vuonna 1953. Siinä hän näytteli pikkukaupunkiin saapuvaa moottoripyöräjengin johtajaa.

Korean sodan veteraanit ostivat itselleen moottoripyöriä ja hankkivat hurjaa mainetta juhlinnallaan. Moottoripyöristä alkoi muokkaantua paheksuttava asia. Moottoripyöräilykerhoja puolustavat tahot esittivät, että 99% oli kunnollista väkeä. Yksi prosentti oli huonoa ainesta. Tämän jälkeen rikollisuuteen kallistuneet järjestöt alkoivat puhua itsestään yhden prosentin jengeinä. Amerikkalaista ilmaisua käyttäen he olivat lainsuojattomia.

Tämän päivän moottoripyöräkerhot perustuvat samalle ideologialle. Suomessa on moottoripyöräkerhojen ohella myös samoille periaatteille perustuvia järjestöjä, joilla ei ole edes moottoripyöräharrastus toiminnan keskiössä. Ne ovat puhtaasti rikollisjärjestöjä. Esikuva tulee kuitenkin moottoripyöräkerhojen maailmasta.

Moottoriurheilijatkin tunnetaan paheellisesta elämäntavasta

Moottoriurheilulla ei suoranaisesti ole tekemistä edellä mainittujen jengien kanssa. Joka tapauksessa jo tavallisia ja vähemmän häiriötä aiheuttaneita moottoripyöräkerhoja leimasi myös pyrkimys pariutua. Moottoripyörä ja sittemmin auto ovat olleet jonkinlaisia soidinmenojen välineitä. Suomen pikkukaupungit tunnettiin aina viime aikoihin siitä, että nuoret ajoivat jonkinlaista rallia keskustassa, usein torin ympäri, houkutellakseen naisseuraa kyytiinsä. Internet on nostanut nörttien osakkeita. Helsingin alueella vihreä aate on vallannut alaa, eikä autot ja ajokortit ole enää miehen mittana. Ajokortti ei julkisia kulkuvälineitä käyttäville helsinkiläisille ole ollut pitkään aikaan enää mikään ehdoton vaatimus.

Tästä autoon liittyvästä symboliikasta on helposti tullut kilpailun areena. Nopeaan autoon tai moottoripyörään liittyy voittaminen. Voittajillehan on tarjolla parhaat naiset. Ennen modernia moottoriurheilua on ajettu kaikenlaisia kylätason ja pihapiirien ajoja. Niissä on otettu mittaa autojen suorituskyvyn ohella kuskien taidoista.

Vielä 1970- ja 1980-luvulla autourheilijat tunnettiin paheellisesta elämäntavasta. Naisia ja viinaa pitikin virrata. Lewis Hamilton lienee jonkinlainen playboy. Kimi Räikkönen on hankkinut itselleen myös perinteisen pahiksen mainetta. Yleisesti ottaen pärjätäkseen moottoriurheilussa huipulla, liiallinen juhliminen tai peräti krapuloissa ajaminen ei ole mahdollista mikäli haluaa pärjätä.

Autourheilusta tekee naisten kannalta kiehtovan useampikin asia. Ensinnäkin hurjapäät kiehtovat naisia. Miehet ovat kautta historian pyrkineet tekemään vaikutusta naisiin tekemällä uskaliaita temppuja. Jos yhtälöstä otetaan pois raha, on selvää, että mäkihyppääjä Nykänen on suositumpi naismaailmassa kuin vaikkapa pitkän matkan hiihtäjä. Toki voittaminen lajissa kuin lajissa saa aikaan mahdollisuuden valita parhaimpia naisia.

Autourheiluun liittyy uhkarohkeuden lisäksi myös raha. Jokainen tajuaa, että siinä lajissa liikkuu raha. Tämä on tietenkin toinen elementti, joka vetoaa naisiin. Usein raha vetoaa paheellisempiin naisiin enemmän. Nykyinen aikakausi on muuttanut tätäkin ulottuvuutta. Varikoilta halutaan siivota rekvisiitaksi otetut naiset pois. Se oli ennen asia, joka kiehtoi, mutta siitä on tultu jotenkin seksistinen rasite nykyisenä me too- kautena.

Varikkotyttöihin liittyvä perinne on sinänsä oma lukunsa. Moottoriurheilua seuraava yleisö kiertää maailmaa ja kaikenlaiset varikkoinsinöörit ja muut roudarit elävät kiertävää elämäntapaa. Maksullista naista lentelee kaikkialle moottoriurheilutapahtumien perässä. Muutama nuorehko varikkotyttö ei kokonaiskuvassa ole isokaan juttu.