Formulakuljettajat ajavat ensisijassa oman tallinsa kunnian puolesta. Seuraavassa tasossa on oma kunnia. Tällaisen kuvan saa helposti. Toki palkintokorokkeella soi kansallishymnit. Huomioitavaa on että Italian kansallislaulu soi ennen tiuhaan. Syy oli siinä, että Ferrari on italialainen talli. Michael Schumacher oli usein melko hyväntuulinen kuunnellessaan Italian reipasta kansallislaulua oman voittonsa päätteeksi. Saksan laulukin toki tuli.
Formulat eikä myöskään rallikisat ole siis mitenkään koko maailman tapahtuma. Parhaat pääsee mukaan ajamaan parhaita autoja. Tämä on tarjonnut suomalaisille maan väestöpohjaan nähden suhteettoman edustuksen ko. moottoriurheilukisoissa. Suomesta uskotaan aina nouseva uusia kykyjä mikä helpottaa uusia tulijoita. Latu on valmiiksi liukkaana.
Joitain kertoja on päästetty sponsorirahaa tuova kuljettaja mm. Venäjältä, Intiasta ja Indonesiasta. Formuloihin sopii se, että saadaan eri kansallisuuksien edustajia. Se on hyväksi markkinoinnille. Toisaalta liian surkeita kuljettajia ei voi ottaa mukaan, koska sellaiset muodostavat riskin todella kilpaileville kuskeille.
Kun Mika Häkkinen ja sittemmin Kimi Räikkönen olivat jatkuva näky palkintokorokkeella, alkoivat japanilaiset ja muun maalaiset fanit piirrellä jopa Suomen lippua poskiinsa. Mikäköhän merkitys Suomen lipulla oli siis niiden fanien mielessä? Varmaankin fanit olivat nähneet suomalaiskatsojien suuret Suomi-liput – erityisesti Unkarin kisan yhteydessä.
Se jos mikä kertoo siitä, että formulatapahtuma ei ole vaikkapa mm-kisoihin verrattuna tapahtuma, jossa kansallisuuksilla olisi suuri rooli. Suomen lippukin oli vain joku brändi ja symboli Räikkösen taustalla.